Medialle
Metalliala on paljon muutakin kuin teräsvalimoja ja telakoita
Mielikuvat metallialasta ovat juurtuneet tiukkaan. Ja se mielikuva ei vastaa todellista kokonaiskuvaa alan töiden kirjosta. Haluaisimmekin tarjota uusia näkökulmia metallialan uutisointiin ja kuvittamiseen - koska onhan koneistusala merkittävä osa metalliteollisuutta!
Lisäksi kotimaiset konepajat ovat ottaneet kuluvien vuosikymmenten aikana merkittäviä teknologisia harppauksia! Teknologian myötä ala tarjoaa
runsaasti erilaisia mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työnkuvaan
ja siten vaikuttaa omaan urapolkuun!
Robotit ja tekoäly ei vie työpaikkoja
Vaikka maailma muuttuu niin koneistamalla valmistettuja osia tarvitaan jatkossakin. Tänä päivänä koneet hoitavat suuren osan manuaalisista tai raskaista työvaiheista, ja työympäristö on pääosin siisti ja valoisa. Työtä tehdään robottien ja automatiikan kanssa, mutta laitteet ovat ihmistä varten eivätkä vie ammattilaisten työpaikkoja.
Muutoksia ne toki ovat tuoneet, mutta sekin on positiivista. Koneiden ohjaamiseen sekä ongelmien ratkaisuun tarvitaan ihmisiä myös tulevaisuudessa.
Työ sopii kaikille teknologiasta ja käsillä tekemisistä kiinnostuneille ja koneiden automatiikka mahdollistaa niin matalan kynnyksen työn aloituksen, kuin myös vaativan asiantuntijuuden tehtävät ohjelmoinnin ja ongelmanratkaisun parissa!
Tuumasta toimeen
Tämä aihe on pyörinyt jo vuosikausia alan ihmisten kahvipöytäkeskusteluissa, mutta useimmiten erilaiset ideat ongelmien ratkaisemiseksi ovat jääneet syystä tai toisesta vain sellaisiksi. Eli ideoiksi jotka useimmiten jäivät toteuttamatta - tai vastaavasti toimet ovat olleet hyvin alueellisia eikä vaikutus ole ollut isossa kuvassa pitkäkestoinen.
Projektin idea syntyi keväällä 2023 Jussi Rinteen (Hertek Oy) ja Toni Rutasen (Smooth Monday Oy) pallotellessa aihetta lounaan äärellä. Mitä jos kokeiltaisiin markkinoinnin ja viestinnän keinoin näyttää mitä ala tänäpäivänä on? Tehtäisiin ala näkyväksi ja tarjottaisiin alasta tietoa joka perustuu tietoon joka tulee modernista konepajaympäristöistä eikä esimerkiksi isovanhemmilta.
Syntyi Koneistajaksi.fi - konspepti, joka viestii nuorille ja nuorille aikuisille kohderyhmän mukaisesti koneistustyön uramahdollisuuksista.
Projektimme mahdollistavat koneistusalan yritykset, joiden tarjoaman taloudellisen tuen avulla pystymme toimimaan aiheen parissa. Tavoitteenamme on saada luotua kattava tietopankki koneistusalasta, joka tuo saman katon alle koneistusalan työpaikat ja oppilaitokset.
Materiaalipankki myös median käytössä
Haluamme tarjota medialle raikasta ja nykyaikaista kuvituskuvaa koneistusalasta. Samalla tahdomme rikkoa vanhentuneita ja yksipuolisia mielikuvia metallialasta, joka on paljon muutakin kuin teräsvalimot ja telakoiden hitsarit.
Olemme tuottaneet sisäiseen käyttöön runsaasti kuva- ja videomateriaalia yhteistyössä kumppaneidemme kanssa ja haluammekin tarjota materiaalia veloituksetta myös median käyttöön. Materiaaleissa on kattavasti edustettuna nykyaikaisia konepajoja ympäri Suomen tarjoten vaihtoehtoista kuvituskuvaa
ja -videota metallialan uutisointiin.
Tiedostelut:
Toni Rutanen
projektipäällikkö, Koneistajaksi.fi
+358 40 194 0888